JOTT

Jamboree On The Trail
JOTT-tapahtuman synty

Lauantai, Toukokuun 12, 2012
Partiolaiset maailmanlaajuisesti retkellä

Kirjoittanut Kevin Thomson

Kanadalainen partiopoikalippukunta vaelsi osan Trans Canada Trail retkeilyreitistöä eräänä kauniina lokakuun viikonloppuna vuonna 1997. Seuraavana maanantaina, PJ Dave Wiebe lähetti selostuksen matkasta ScoutsCan-L postituslistalle, aloittaakseen keskustelun vaeltamisesta ja retkeilystä. Keskustelu johti ideaan yhdestä päivästä, jolloin partiolaiset olisivat vaeltamassa millä tahansa polulla. Keskustelujen edettyä päätettiin päivästä joilloin tämä tapahtuisi - huhtikuun 25 päivänä vuonna 1998 pidettiin ensimmäinen JOTT. Päivä määräytyisen perusteella, että silloin olisi Pohjois-Kanadassakin jo lumetonta, jolloin vaeltaminen oli helpompaa.

Lukiessaan postituslistan viestejä, Iso-Britannialainen partiolainen Kevin Thomson tahtoi päästä mukaan tapahtumaan. Hänelle tuli myöhemmin ajatus siitä, että tapahtuman ei tarvitse rajoittu Kanadaan, koska onhan maailman joka kolkalla polkuja tallattavaksi. Keskusteluryhmän muut partiolaiset olivat yhtä mieltä siitä, että tämä voisi olla maailmanlaajuinen tapahtuma.

Kun tapahtuma oli syntynyt, alettiin keskustelemaan sen nimestä. Aluksi sitä aiottiin kutsua World Wide Walk - nimellä, koska se oli syntynyt World Wide Web:ssä. Lopuksi kuitenkin päätettiin kutsua sitä nykyisellä Jamboree On The Trail (JOTT) - nimellä.

Idean kehityttyä, oli aika ryhtyä toteuttamaan suunnitelmia käytännössä. Monia vapaaehtoisia tarvittiin tekemään tapahtumasta menestys. Dale Kelly, Joe Kotch, Judy Harcus ja Kathy Nielson auttoivat koordinoinnissa, rekisteröinneissä ja tiedottamisessa. Cody Armstrong järjesteli ehdotuksia ensimmäiseksi JOTT-merkiksi. Liam Morland teki nettisivun JOTT:lle ja brittiläinen Dave Stokes laitti tiedot brittien kattojärjestön kotisivuille, ScoutBase UK. Jean-Francois Lagarden käännöstyö johti ranskalaiseen versioon nettisivuista.

Kanadassa The Leader-lehti julkaisi tietoja tapahtumasta ja lukijoita pyydettiin julkaisemaan ja esittelemään tapahtumaa paikallistasolla. Rekisteröinnit hoidettiin postin ja on-line rekisteröinnin avulla ScoutBase UK:ssa.

Ensimmäinen JOTT pidettin vain 29 viikkoa syysvaelluksen jälkeen, josta kaikki alkoi. Tapahtumalle ei ollut mitään virallista asemaa, ei rahoitusta tiedotukseen ja tieto levisi vain internetissä ja suusta suuhun. Kaikesta huolimatta tapahtuma keräsi mielikuvituksellisen suuren määrän osallistujia. Ensimmäisessä JOTT:ssa oli yli 24 000 osallistujaa seitsemässätoista eri maassa ympäri maailmaa. JOTT on kasvanut siitä lähtien, 1999 osallistujia oli yli 30 000 ja vuoden 2000 JOTT oli vielä suurempi.

Jamboree On The Trail on ainoa kansainvälinen vuosittainen tapahtuma jokaiselle partiomaailman jäsenelle. Se on ideaalinen mahdollisuus kerääntyä yhteen maailman kaikkien partiolaisten kanssa ja edistää kansainvälisyysaatetta partiossa.

Translation: Pekka Karppi, 2002-02-24.